Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Kasvoton mies osa 11

 Pettymyksien ylipääseminen ja uusien mahdollisuuksien antaminen on myös tullut tutuksi kasvottoman miehen kanssa. Kuinka paljon hän on minut laittanut odottamaan ja kuinka useasti olemme käyneet asioita läpi jotka eivät olekaan mennyt niinkuin olisin toivonut. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi otin itselleni odottajan roolin. Vaikka kuljenkin eläen  eteenpäin, Seuraa kasvoton mies vierelläni silti. Välillä tuntuu,  että hänellä on ehdot joita itse muokkaan omiin tekemisiini. Joten minusta on tainnut tulla itsestäänselvyys, koska olen aina saatavilla.

Virhe

 Olit virhe jonka minun piti käydä läpi. Tiesin että satutat  mutta en tiennyt sitä kuinka paljon vaatii koota itseni takaisin. Veit palasia joita en voi korvata. Ja ne palaset tarvitsen jotta olisin kokonainen. En voi kuin toivoa että aika on liimaa joka muokkaa minut ehjäksi.

Kasvoton mies osa 10

 Koska kasvottoman miehen kanssa mikään ei ole ollut helppoa ja huonoja hetkiä  löytyy siinä missä hyviäkin, en halua jäädä niihin huonoihin hetkiin pitkäksi aikaa pyörimään. Olen oppinut että hyvät hetket antavat voimaa vaikeiden hetkien ollessa paikalla. Olen yrittänyt pitää kiinni toivosta jonka olen saanut. Toivo on antanut minulle siivet

Myrskyn jälkeen

 Myrskyn jälkeen alamme etsiä asioita, toivoen löytävämme niitä, joista voisimme vielä rakentaa jotain ehjää. Saako rikkoutuneista, palasista rakennettua enää mitään ehjää? Vai onko se epätoivoinen yritys haluta ehjä kokonaisuus? Löytyykö se toivo, tahto saada vielä parempi,kestävämpi  kuin myrskyn tuhoama? Vai oliko myrskyn tarkoitus sittenkin rikkoa valmiiksi rikkonainen niin ettei sitä voisi enää korjata?