Ihmispalapeli - Eilisestä Huomiseen

Tönäisy tyhjyyteen. Ei enää tuttuja ääniä. Ei selkeitä kasvoja. Kadonnut aika. Unohdettu ihminen. Se minä olen irti päästetty unohdettu. Miten saada takaisin, itseni aikaan olevaan? Muistettujen listalle, olemaan olemassa.

Kaksi mielensä kadottanutta eksyy toisistaan. Pysyvätkö he olemassa? Löytävätkö enää toisiansa? Pelastuuko kumpikaan, Ajattomasta pimeydestä? Mikä sai meidät uskomaan? Sitä kautta luovuttamaan. Nyt olen yksin, enkä tiedä minne kulkea

Jokainen tyhjä lause. Jokainen lunastamatta jäänyt lupaus on reikä sydämessäni. Sydämeni on täynnä reikiä enkä ehdi paikkaamaan niitä tarpeeksi nopeasti jotta minulla olisi  parempi olla. En tahdo enää iskuja. En tahdo enää tyhjyyttä. Olen ansainnut enemmän kuin tyhjiä lupauksia. Olen ansainnut  ehjän sydämen

Löysit minut silloin kun olin valmis luovuttamaan. Pala palalta rakensit meille polkua ja piirsit yhteisiä haaveita. Annoit minun rakastua. Teit särön jos toisenkin. Lopulta romutit haaveet. Tiputit minut yhteiseltä sillalta jonka meille rakensit. Vaikka minuun sattuu nyt, haluan jatkaa matkaa yksin.

Myrkky sisälläni lamaannuttaa minut. Se satuttaa minua. Haluan sen pois. Haluan hengittää. En jaksa tätä painoa miltä myrkky sisälläni tuntuu. Haluan elää. On oltava keino poistaa myrkky. Sillä haluan nähdä huomisen.

Anna minulle se turva, ettei minun tarvitse pelätä sinun katoavan. Anna minulle se tunne, että tiedän sinun rakastavan minua myös vaikeina hetkinä. Anna minulle valo,  ettei pimeys piilota minua. Anna minulle kätesi, etten eksyisi ja tiedän sinun olevan vierelläni

Mieleeni luisuu hetkiä jolloin olisin voinut sanoa ei. Hetkiä jolloin olisin voinut antaa olla. Kuinka monta kertaa olenkaan antanut anteeksi vaikka olisin voinut sanoa: nyt riittää. Miksi annan mahdollisuuksia vaikka tiedän sen olevan turhaa. Kiusaan itseäni ja samalla satutan itseäni lisää.  Kuinka kauan jaksan kipua, ennen kuin armahdan itseäni? Koska annan itselleni anteeksi ja uskon etten ole enää velkaa ja lakkaan maksamasta virheistä joista olen jo oppinut. 

En ole koskaan pitänyt laastareista. Lähiaikoina olen alkanut etsimään laastaria. Kuvitelen tarvitsevani sitä vaikka usein  siitä tuleekin olo, että se on väärin. Hetkellisesti tarvitsen laastaria peittämään turhautumiseni. Joskus taas paikkaamaan pettymyksen ja yksinäisyyden. Totuus on se ettei laastari korjaa tai peitä niitä tunteita joita tunnen. Haen lohtua kun pelkään. Tekosyitä hetkellisesti  paeta ja kuvitella, että tarvitsen helpotusta. Enemmän tarvitsen rohkeutta. Hyväksyä että rakastan. Luottaa siihen, etten tarvitse laastaria vaan ottaa se jonka tiedän antavan  minulle sen jota oikeasti tarvitsen.

Sinä olet se joka pitää ajatukseni koossa. Sinä olet se joka pitää minua pystyssä. Sinä olet se joka saa minut tuntemaan. Olet se joka saa sydämeni  huolesta sekaisin. Sinä olet se  joka minulle sanoo:  Rakastan sinua

Sinä olit kipu, jota ei lääkkeillä voinut parantaa. Sinä olit jälki, jota laastari ei pystynyt peittämään. Sinä olit uni, joka ei kadonnut aamun sarastaessa. Sinä olit aika, joka vierellä kulki varjona. Sinusta tuli muisto, joka unohtui huomisen saapuessa