Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2021.

Tien risteys

  Tien risteys jossa pitää valita kumpaan suuntaan jatkaa matkaa. Kaikkea ei voi saada. Mitkä asiat tekevät minusta onnellisen? Mitä minä tunnen ja mitä minä haluan? Vaikka tietäisin vastaukset en osaa valita tietä. En ole ennustaja mutta tuntuu että löytäisin etsimäni molemmista suunnista ja tiedän etten voi niitä samaan aikaan kulkea. Enkä voi toivoa teiden  yhdistyvän, sillä se sokeuttaa minua näkemästä sitä mitä minulla on ja laittaa minut haluamaan niitä asioita joita  halusin löytää tieltä jota en valitse.

Kasvoton mies osa 13

Kasvoton mies on kasvattanut minusta sellaisen, että tykkään itsestäni tällaisena mitä olen nyt. Hän ei ole antanut minun  eksyä ja on antanut minulle rohkeutta. En tiedä olisinko ilman häntä uskaltanut toteuttaa kaikkea niitä asioita, mitä olen kokenut sen jälkeen, kun päätin tahtovani kasvottoman miehen kanssa lähteä kulkemaan eteenpäin. Ehkä meidän oli tarkoitus kohdata siksi että kasvatamme ja tuemme toisiamme yrittäessä rämpiä eteenpäin. Me muistutamme toisillemme ettei toivosta saa luopua ja näytämme valoa kun toinen astuu välillä pimeään.

Niks, Naks

 Niks, Naks langat kätkee. Niin, näin mun on pakko mennä. Voi, voi et tahtonut tulla kanssani tutkimaan uusia teitä

Kasvoton mies osa 12

 Jos päivä olisi meille yksi askel, olemme päässeet pitkälle. Valitsimme ehkä sen vaikeimman  tien kulkea, mutta aloitimme sen yhdessä. Vaikka historiaa olemme saaneet aikaan, lauseesi jonka minulle sanoit: Tästä se vasta alkaa, niin monta vuotta olet minua jaksanut ja toivottavasti jaksat vielä monia vuosia eteenpäin. Sait minut muistamaan miksi valitsin sinut. Meidän matka ei ole lähelläkään loppua  ja meitä odottaa monet seikkailut

Miten saisin

 Miten saisin sinut uskomaan parempaan, möröt sun viereltä häipymään? Riittääkö rakkauteni valo valaisemaan sinun tietäsi? Antamaan toivoa jaksamaan painajaisten yli. Rakkauteni siipien alle sinut suojaan otan. Jos sinun voimasi sinne asti riittävät. Sinun ei tarvitse aina olla vahva, anna minun kantaa sinua.