Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

En halua

Olen vain odottanut ja odottanut. Odottaminen vaihtunut toiseen odottamiseen. En jaksa odottaa. Olen tässä nyt, valmiina tähän hetkeen. Valmiina seikkailuun. En jaksa kuunnella tyhjiä sanoja. En jaksa lupauksia jotka eivät täyty. En halua kaivata häntä joka ei vierelleni tahdo. En tahdo kuulla ääntä jonka kuulen mutten näe. Haluan vapaaksi kahleista jotka hidastavat vauhtiani. En halua lupausta rakkaudesta, haluan tuntea rakkauden. En halua enää olla odotustilassa.

Kaksi askelta

Otan kaksi askelta taaksepäin, sillä en tahdo tuntea kerralla liikaa. Tunteita joita joskus piilotin. En halua pelätä rakkautta, haluan oppia elämään sen kanssa. Aion kasvaa niin vahvaksi että jaksan kantaa rakkauden.

Sydämessäni

Otan pari askelta taaksepäin sillä sydämeni sitä haluaa. Pidän sinusta kiinni vaikka tahtoisin juosta piiloon. En voi luovuttaa vaikka sydämeeni sattuu. Se on kasvukipuja koska sydämessäni kasvaa rakkaus. Rakkauden mukana kasvaa myös tunteita.

Jäinen vesi

Tiputettuna jäiseen veteen Pysy elossa tai kuole Halu pysyä hengissä Halu pelastua Saat nostettua itsesi Mikä sinusta tulee Tämän jälkeen?

Niin tai näin

Tuntuu että on liikaa esteitä jotka hidastavat kulkemista ja samalla aika kiitää ohitse. Haluanko kulkea hitaammin odottaen vai päästää irti ja antaa ajan lennättää mukanaan eteenpäin. Vaikka aika on tehnyt minusta kauniin, vie se minulta päiviä joita en saa takaisin. Haluan kerätä hetkiä jolloin olen elänyt ja tuntenut rakkautta. Haluan rakastaa, en odottaa rakkautta. En halua enää etsiä vaan haluan tutkia. Siltikään en tiedä mitä teen tunteelle jonka tunnen. Annanko sille mahdollisuuden vai yritänkö tukehduttaa sen? Se sattuu joka tapauksessa pidän sen tunteen tai irroitan sen. Voin joko opetella olemaan sen kanssa tai opetella olemaan ilman. Olen joko rohkea tai pelkuri joka luovutti. Tai luovuttaja joka teki päätöksen saamatta koskaan tietää mikä valinta olisi olut oikea. Enkä tiedä onko tunteeni muuttumassa vai yritänkö itse muuttaa niitä erilaiseksi.

Hän antoi

Hän saa hymyn aikaiseksi. Hymyn joka oli kadoksissa liian kauan. Hän antoi minulle takaisin onnen, onnen joka hukkui murheisiin. Hän sanoi lauseet, joita en halunnut kuulla jotka kuitenkin hänen sanomanaan ovat ihania. Hän rakentaa luottamusta, jota rikottiin monta kertaa. Hän antaa minulle huomisen, jota odotan. Hän ripottelee unelmia joita tavoitella. Hän antaa toivoa tulevaan.

Kielletty lause

Mitä sen jälkeen tapahtuisi jos paljastaa kielletyn lauseen oikean muodon? Entä jos se onkin yksi lause muiden joukossa? Voi olla mahdollista sekin että olen kuullut sen liian usein väärin perustein ja siksi tuntuu ettei sillä ole suurta merkitystä tai en luota siihen lauseeseen. On vain monia syitä sille etten halua kuulla sitä. Ehkä minulle riittää nyt sen tarkoitus piilotetuissa lauseissa niin että tiedän sen tunteen olevan mahdollinen. Minulle riittää se että se tunne on olemassa vaikkei sitä olla suoraan sanottu ääneen

Viljellen toivon siemeniä

Jos tahdon elämäni takaisin raiteilleen on minun keskityttävä enemmän positiivisiin asioihin. Viljeltävä lisää toivon siemeniä ja alkaa ilolla ja kiitollisuudella kasvattamaan niitä. Puhallettava niiden päältä synkät pilvet jotta ne pääsevät paremmin kasvamaan. Johan tässä on sadetta ja pimeää ollut jo tarpeeksi. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja minun auringon säteet jo pilkistelevät pyytäen ajatuksiani heräämään iloisempina. Miksi enää odottaisin kun voin nauttia tästä hetkestä. Kyllä ne asiat minut löytävät joiden luuluvat minut löytää.

Kalastusta rajan ulkopuolelta

Tiedän kalastavani rajan ulkopuolelta vaikka ankkuri onkin vielä pohjassa. Ankkurista huolimatta, minun uteliaisuuteni ja tuuliajolla oleva oloni sai minut kokeilemaan tarttuisiko mitään jos vähän kokeilen. Nyt kokeiluni tuo minulle lisää kokeilun halua kun koukkuun tarttui jotain enkä tiedä uskallanko katsoa mikä se on. Nostaisinko ankkurin ylös päästäkseni vähän lähemmäs tätä löytöä, vaikka se veisi minua kauemmas siitä missä nyt olen.

Sisäinen tulivuori

Olen piilottanut itseeni paljon tunteita, tietoja ja ajatuksia. Ne ovat sisällä jossain etten itsekään pääse niihin. Välillä kyyneleeni polttavat silmiäni ja silmistäni näkee vain tyhjyyden. Peitän pahan oloni jakamalla muille positiivisuutta. Minulle kuuluu aina hyvää vaikka sisälläni on purkautuva tulivuori. Minkä saa minut jaksamaan? Miten olen oppinut hillitsemään sisälläni olevan tulivuoren niin ettei se polta muuria jonka ympäröimänä se on? Sen lisäksi että sisällä on tulivuori, olen vuoristoradassa jonka kyydissä taas yritän pysyä. Yritän ymmärtää itseäni, miksi tunnen jotakin tunnetta jolla ei ole ulospääsyä. Rakastanko oikeasti vai kuvittelenko sen siksi etten kadottaisi sitä uudelleen? Tunnen paljon vihaa mutta uskottelen itselleni kaiken olevan hyvin. Puen pahan oloni kauniisiin vaatteisiin jotta se edes näyttäisi paremmalta.

On hetkiä jolloin

On hetkiä jolloin otan etäisyyttä. On hetkiä jolloin on parempi olla hiljaa. On hetkiä jolloin hidastan vauhtia. On hetkiä jolloin ei ole kiire ja hetkiä kun yritän saada aikaa kiinni tietäen sen ettei aikaa voi säädellä. Nyt on hetki, kun minun pitää vain olla tekemättä mitään. Olen olemassa vaikka olisinkin hetken hiljaa. Hetket tulevat eikä niitä tarvitse odotella.

Tunteet vai järki

En tiedä särkeekö sydäntäni siksi että se särkyy lisää vai siksi että se yrittää korjata itseään. Onko rintakipu ja päänsärky samaan aikaan merkki siitä, että tunteet ja järjen ääni taistelevat keskenään? Niiden tuoma kipu on vain kestettävä koska kumpikaan ei tahdo luovuttaa enkä saa niitä vaikenemaan.

Vähän valoa

Hän on se joka antaa toivoa kun tunnen olevani pimeyden keskellä. Vaikken tiedä kuinka puhdasta toivoa ja uskoa hän tarjoaa, on se silti enemmän kuin olla ilman. Vajaat lupaukset tuovat edes vähän valoa, koska hämärässä on parempi kulkea kuin täydessä pimeydessä. Hän on pitänyt yhdestä lupauksesta kiinni, siitä ettei päästä minusta irti. Jos hänen otteensa irtoaa, en tiedä minne joutuisin. Hän saa pidettyä pelon poissa ja jos pelko saakin minusta otetta, hän häätää pelon pois. Hänen olemassa olonsa on minulle tärkeämpää mitä uskallan itselleni myöntää. Hetkinä kun tunnen kadottavani uskoa, toivoa ja luottamusta, hän antaa niitä minulle takaisin. Hän ei anna minun kadota. Vaikkei hän kulje vierelläni niin että näkisin, on hän lähelläni enemmän kuin kukaan muu.

Rivien välistä

Joskus on löydettävä vastaus sanomatta jääneiden lauseiden välistä. Osattava tulkita vastaus sanoista jotka eivät kerro kaikkea. Hiljaisuus voi kertoa enemmän kuin valheiden täyttämät sanat. Ei voi loputtomiin ostaa aikaa joita lupauksilla ollaan maksettu, koska lupaukset loppuvat ja valheet jäävät. Mikä on se syy mistä valheet syntyvät? Kuinka arvokas yksi lupaus on ja kuinka paljon se saa aikaan? Mihin tarkoitukseen lupaus käytetään? Hiljaisuudesta löydetty vastaus ja lupauksen hinta on kalliimpaa sille kumpi ymmärtää väärin ja sille kumpi käyttää väärin.

Rikkinäinen

Miksi loukkaantuisin asioista joista on tullut minulle jo normaalia? Niin kauan kuin minulla on toivoa, tulen satuttamaan itseäni yhä uudelleen ja uudelleen. Hän ei saanut aikaiseksi vahinkoa, koska vauriot joita minussa on, ovat tulleet jo aikoja sitten. Se mitä hän olisi voinut antaa olisi ollut pala luottamusta jonka kadotin vuosia sitten. Vaikka minulla on toivoa, minulla ei ole luottamusta. Sellaista luottamusta jota tarvitsen. On paljon asioita joita minun pitää hyväksyä itsessäni. Yksi niistä on se että olen liian rikkinäinen. Jollakin tapaa viallinen. Mitä olen hyötynyt siitä että olen positiivia asioita kantava? Niistä on tullut minulle enemmän kirous joilla olen rikkonut itseäni enemmän kokemusten kautta. Eteeni tulee hetkiä kun tunnen kipua kun sirpaleita hajoaa vieläkin pienempiin osiin. Valitettavasti en ehdi korjaamaan itseäni niin nopeasti ennen kuin minusta sirpaloituu sirpale. En voi enää kuin hyväksyä se että hajoan. Opetella paremmin elämä

Mikä olisi toisin?

Käyn läpi tunteitani koska en voi muuten vapauttaa itseäni. Vaikka hän yrittää pitää toivoa yllä ja saa luotua sen kipinän tunteen uudelleen, epäilen hänen aikansa menneen ohi. Hän on saanut myös aikaan säröjä luottamukseen. Hän on laittanut minua odottamaan liikaa ja siksi tiedän ettei luvattuja asioita tule koskaan tapahtumaan. Mikä olisi toisin? Paitsi se että aikaa on kulunut eteenpäin. Miksi hän haluaisi minut vasta nyt? Miksi hän pitää minusta kiinni, haluamatta minua kokonaan? Onko hänen sanansa sittenkin tyhjiä? Luulen että minun pitää alkaa valmistaa itseäni tulevaan. Ja tiedän sen satuttavan minua.