Ihmispalapeli - Eilisestä Huomiseen

Vaikka mun siivet on katkaistu monta kertaa, en koskaan ole jäänyt maahan liian pitkäksi aikaa. Olen aina yrittänyt päästä lentoon. Joskus jopa olen päässyt irti maasta, ennen kuin joku taas onnistui saamaan minut tömähtämään maahan. Jokin saa minut yrittämään aina uudelleen, enkä edes mieti enää mikä se jokin on. En väitä etteikö maahan tömähtäminen tai siipien uudelleen kasvattaminen sattuisi. Se vaan kuuluu mun elämään. Ehkä musta tulee taitava lentäjä, kun joskus pääsen lentämään. Olenhan ehtinyt harjoittelemaan lentoon lähtöä sekä hyvin nopeaa laskeutumista. Siivistäni voin kertoa sen, ettei ole ole paljoakaan väliä onko ne suuret vai pienet. Pudotus vain on erilainen. Suurilla ei pitkälle pääse, en ainakaan itse ole vielä päässyt. Pienemmillä siivillä tarvitsee tehdä enemmän töitä. Siipien ulkonäkö taas, pienemmät ovat yleensä kauniimpia. Ne koostuvat pienistä höyhenistä ja kasvavat nopeammin. Isot vaativat isompia ja ovat hankalia. Vaikka monet ehkä haluavatkin mustaa ja val

Miksi loukkaantuisin asioista joista on tullut minulle jo normaalia? Niin kauan kuin minulla on toivoa tuken satuttamaan itseäni yhä uudelleen ja uudelleen., mutta tiedän sen jo valmiiksi. Hän ei saanut aikaan vahinkoa   koska vauriot joita minussa on, ovat tulleet jo aikoja sitten. Se mitä hän olisi voinut antaa, olisi ollut pala luottamusta jonka kadotin vuosia sitten. Vaikka minulla on toivoa, minulla ei ole luottamusta jota tarvitsen muiden kanssa. On paljon asioita joita minun pitää hyväksyä itsessäni. Yksi niistä on se, että olen liian rikkinäinen. Jollakin tapaa viallinen. Mitä olen hyötynyt siitä, että olen positiivisia asioita kantava? Olen rikkonut itseäni kokemusten kautta. Eteeni tulee hetkiä jolloin tunnen kipua siitä kun sirpaleita hajoaa vieläkin pienempiin osiin. Valitettavasti en ehdi korjaamaan itseäni niin nopeasti ennen kuin minussa taas sirpaloituu sirpale. En voi kuin hyväksyä se että hajoan. Opetella paremmin elämään kivun kanssa. Kivun jotka sirpaleet saavat

Olen pahemmastakin selvinnyt joten selviän tästäkin. Jokaisesta hetkestä opin joten aion oppia tästäkin. Jotkut asiat vain tulee tutkittua pikkaisen paremmin kuin toiset. Jotkut asiat jäävät mysteereiksi. Tämän mysteerin kanssa heitän nyt kädet pystyyn ja totean, että katsotaan miten käy. En voi tehdä asialle nyt enempää, enkä osaa sanoa tällä hetkellä mitään uutta. Ja olen käynyt tämän liian monta kertaa läpi. Kuullut selityksiä miten huomisesta tehdään huominen, etten jaksa tällä hetkellä uskoa siihen. Tyhjät sanat eivät lohduta, eivätkä edes anna toivoa. Joten suon itselleni hetkellisesti mielenrauhan ja yritän olla ajattelematta suuria.

Kun mieleni seuraavan kerran sanoo minulle, että juokse, juoksen niin kauan kun on turvallista pysähtyä. Jotkut sanovat sen olevan pelkojen ylläpitämistä, minä sanon sen olevan itseni turvassa pitämistä. Miksi jäädä paikoilleen ja antaa jonkun satuttaa itseään? Olen jäänyt paikoilleni väärissä hetkissä ja itseni löytänyt maasta loukkaantuneena. Ennemmin pidän itseni liikkeellä, kuin jään liian pitkäksi aikaa paikoilleni. Jos haluaa juosta perässä ja koittaa saada minut kiinni, siitä vaan. Kun niin tapahtuu, katson kannattiko niin tehdä. Voi olla niinkin, että olen se joka iskee toisen maahan, enkä jää katsomaan vierestä, kun toinen yrittää sieltä nousta. Kun toinen lähtee karkuun, en jää perään katselemaan. Joskus jään miettimään, miksi juosta pelkojensa vuoksi, jos on tarttumassa toista kädestä ja haluavansa kävellä yhdessä eteenpäin.

Mitä minä rakkaudesta tietäisin, kun sänkyni toinen puoli täyttyy niistä jotka aamun sarastaessa jättävät vain peräänsä oven kolahduksen. Mitä minä rakkaudesta tietäisin, kun kertojat pelkäävät omia sanojaan vaikka lauseet ehtivät kantautua tarpeeksi lähelle. Mitä minä rakkaudesta tietäisin, kun jokainen kosketus on vain jäinen hipaisu iholla. Mitä minä rakkaudesta tietäisin, kun yrittäjät säikähtävät mörköjään jotka muistoissa elävät. Mitä minä rakkaudesta tietäisin, kun sydämeni olen jakanut niille jotka valheilla saivat luottamaan.

Sen sijaan että odottaminen olisi jännittävää ja innostavaa, tämän viikon odottaminen on minusta ahdistavaa. Ahdistavaksi tapahtumat tekevät siksi, kun et tiedä mitä odottaa. Tullakko vaiko ei ja mahdolliset sanomiset tekevät nyt jo oloni tukalaksi. Tämäkin päivä siirtyi liian nopeasti illaksi ja en tiedä onko se niinkään hyvä asia. Toisaalta tekisi mieli vain nukkua. Enkä tiedä olenko valmis ottamaan tulevia päiviä vastaan. Sana valmis on pyörinyt mielessäni, vaikken tiedä miksi tai mihin minun pitäisi olla valmis. Vai onko vain kyse siitä olenko valmis ottamaan vastaan? Mutta mitä? En ainakaan tunne olevani mitenkään keskeneräinen mihinkään. Oloni on jotenkin: Tässä minä olen. Mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Tai sitten olen valmistautunut johonkin sellaiseen mitä en tiedä. Mutta voiko sellaiseen olla täysin valmis? Ehkä kysymys onkin siinä. Olen valmis tietämättä mihin olen valmis tietämättä sitä voiko siihen olla valmis. Ja nyt koko sana valmis on jo ärsyttävä.

Et voi pakottaa rakastamaan, pakottaa tuntemaan väkisin tunteita mitä sinulla ei ole. Et voi väkisin olla toisen lähellä jos se tuntuu väärältä. Et voi valehdella haluavasi jotain mitä et oikeasti edes halua. Et saa luvata asioita joita et halua pitää. Et saa lausua lauseita jotka ovat pelkkiä valheita. Et voi loukata toista ja saada anteeksi valheilla. Huijaamalla itseään, satuttaa myös itseään, kuten satuttaa toista. Ääripäästä ääripäähän menemällä ei voita mitään. Et voi sanoa sanoja jotka loukkaavat ja sen jälkeen yrittää vetää niitä takaisin. Ne sanat on sanottu oli ne sitten totuus tai valhe. Joudut katsomaan toisen kyyneleitä, etkä voi sanoa älä itke. Loukkaantuneena satutat toisia, vähentääksesi omaa kipua. Syyttämällä toisia omista virheistäsi, et opi niistä mitään. Ajat ympäriltäsi ihmiset jotka rakastivat sinua vaikka itseäsi vihaat. Vihasi kostat muille jonka vuoksi jäät joskus yksin katkeraan loppu elämääsi. Olisit saanut rakkautta ja apua, mutta hylkäät kaiken sen. Jo

Heitän pelastusrenkaan. En tiedä tartutko siihen vai annatko itsesi hukkua. En tiedä hukunko itsekin jos hyppään itse veteen. Voit myös tarttua pelastusrenkaaseen ja kaataa veneen jolloin sinä pelastut ja itse hukun. Mutta kun heitin renkaan uskoin luottamukseen, vasta sen jälkeen tuli mieleeni epäilys. Pelastanko hukkujaa vasten hänen tahtoaan? Vai hukuttaako hukkuja minut ja miksi? Olen veneessä, katson hukkujaa. Entä syyllisyys? Olinko sittenkin väärässä ajassa väärin perustein, vai tarkoitus olla juuri tässä? Valinta. Valinta teoista ja niiden seurauksista. Luottaa tekemiinsä valintoihin ja ottaa vastaan seuraukset. Mitä teen, kun vene heiluu? Pidänkö kiinni vai hyppäänkö pois? Jos hyppään pois, voinko pelastua? Voin tietenkin myös hukkua tai kohdalle sattuu pelastaja joka heittää minulle sen renkaan johon uskaltaa tarttua. Liikaa valintoja. Miksen vain voi istua veneessä ja antaa virran kuljettaa? Tarttua airoihin vasta silloin, kun aika sen vaatii. Silloin pitää uskaltaa elää

Kun huomaat, että kulissit kaatuvat, olet nähnyt kaiken. hyvän esityksen joka vei sinut mukanaan ja luulit sen olevan totta. Unohdit kaiken muun. Seurasit vain sitä mitä kulissien edessä tapahtui. Et ajatellut kulissien takana tapahtuvia tapahtumia. Sait kuulla vuorosanoja jotka kuuluivat sanoa, näit asioita joita haluttiin sinun näkevän. Ne eivät olleet valheita, vaan haaveita jotka osaksi tehtiin mielikuvaksi jostain, mikä voisi hyvinkin olla totta jollekin. Minulle, joka ihastuin rooliin, sai tietää, että todellisuus on erilainen. Ja hahmo johon ihastuin, ei ole totta vaan kuvitteellinen. Nyt poistun eteenpäin ja toivon löytäväni sellaisen todellisen joka vastaa haaveiden mielikuvaa.

Tämän hetkinen fiilis on ristiriitainen. Pitäisi löytää vastauksia, tehdä päätöksiä, taputella vanhaa ja raivata uutta. Miten näyttää vihreää valoa olematta innokas mutta olla avoin mutta ei liian helppo? Ei saa pitää jarruja mutta ei saa mennä vauhdilla. Pitää antaa mahdollisuus mutta ei saa suostua kaikkeen. Pitää olla esillä muttei saa olla tyrkky. Antaa toisen tehdä vaikutus mutta pitää myös itse tehdä jotain. Liikaa kaikkea missä voi kompastua. Sitten vielä omat epäilykset jotka häiritsevät. Osa niistä vielä ihan itse keksittyjä tekosyitä joiden varjolla uskottelee itselleen, ettei edes kannata yrittää. Halu ja uteliaisuus lähteä juuri tähän seikkailuun kokeilemaan onneaan. Yrittää samalla hiljentää kuiskivaa pelkoa. Mitä edes pelkään? Sitä että petyn ja loukkaan itseni vai mahdollista onnea? EN ikinä opi luottamaan tai rakastamaan jos en uskalla ottaa riskiä. Ehkä pieni pelko itsensä kadottamisesta ja riippuvaisuuden tunteesta esiintyy hetkellisesti. Välittäminen, huolehtimin

Minä tiedän miltä tuntuu olla laastari. Toisin kuin väitetään, laastari on se jota sattuu. Se sattuu kuin minut revitään irti, rytätään ja heitetään roskiin. Siellä sitten olen roskana muiden roskien seassa. Käyttökelvoton, odottamassa, että pussi suljetaan ja minut viedään roskana suureen unholaan. Ryppyisenä, toisen likaamana koitan keksiä itselleni tarkoitusta. Suurin toiveeni on pudota sellaiseen kohtaan jossa voin maatua. Johon aurinko pääsee paistamaan, jotta pääsen kasvattamaan jotain uutta. Silloin pääsee iloitsemaan siitä, että vaikka olin vain laastari joka auttoi paikkaamaan toisen haavan ja jota kohdeltiin satuttaen auttamisen jälkeen, olin tärkeä sen pienen hetken. Se kipu jonka itse tunsin, oli sen arvoista vain sen jälkeen, kun itse pääsee loistamaan kauneudellaan kokemusten jälkeen.

Mitä sinulle jää, kun rakennat haaveesi sellaisen päälle, jonka voi tuhota nappia painamalla? Onko sinua olemassa oikeasti, kun rakennat itsesi virtuaalisesti, vain siksi, että sinut huomataan. Ei ole oikeaa elämistä, kun päiväsi rakentuvat pelkistä mielikuvista ja kirjaimista. Myyt itsesi antamalla itsestäsi vain sen mitä haluat toisen sinun olevan. Olet kuori jonka olet luonut kuvaksi itsestäsi. Olet ääni jonka kuulee, kun nappia painaa ja kirjaimia kirjainten perään ilmestyy. Mistä tulevat ne kirjaimet? Ovatko ne sitä mitä haluat kertoa vai sitä millainen haluat olla? Ovatko ne haaveita joita et uskalla sanoa tai toteuttaa? Mitä tapahtuu kun todellisuus rikkoo kuvan? Luulit olevasi olemassa, mutta huomaat olevasi valheiden verkossa ilman todellisuutta. Kun virta katkeaa, heräät ilman mitään todellista ja olet tosiaan pelkkä kuori ilman sisältöä, vain siksi ettet luottanut itseesi tarpeeksi.

Sydämen avaaminen sattuu. Olisi helpompaa pitää se suljettuna, mutta silloin en voi antaa mahdollisuutta. En halua odottaa sydän suljettuna, siksi yritän avata sen jatkaakseni matkaani. On sydämeni kolhuja saanut, mutta haluan oppia rakastamaan kaikesta huolimatta. En vain tiedä miten siihen pystyn. Kaikki jotka sydäntäni havittelee, eivät sitä rakkaudesta halua.

Älä kysy mistä tuulee. Tahdon mennä eteenpäin. Vastatuuleen on raskas kulkea ja sivutuuli horjuttaa. Yritän löytää reitin myötätuuleen joka olisi samalla lämmin. Pysähdyn ja suljen silmäni. Tunnen tuulen hiuksissani, kuulen hennon äänen kutsuvan. Tunnen kosketuksen ihollani ja hento tönäisy pakottaa jatkamaan eteenpäin. Tunnen auringonsäteen kasvoillani ja tiedän pilvien poistuneen aurinkoni tieltä. Sen minkä tiedän, on se, että haluan pitää hyvän oloni, onnen tunteen ja vapauteni.

Olen vierailla vesillä, jossa en osaa liikkua ja jossa ei tarvitse pelata pelejä joihin olen tottunut. Ei tarvitse vetää rooleja joista olen suojamuurini haarniskat tehnyt. Silti kaipaan turvallista kilpeäni vaikka tunnen oloni hyväksi. Ojennat kätesi, kun tuntuu, että kaadun. Muistat, kun epäilen sinun unohtaneen. Olet ensimmäinen joka kertoi, että minulla on sydän.

Tahdon olla sydäntäsi lähellä. Olla yksi tärkeimmistä. Tahdon kuulua sinun tarinoihin joita vanhana muistelet lämmöllä. Olla yksi niistä joka kulkee seikkailussasi. Tahdon kuulua ajatuksiisi jotka liittyvät onneen ja rakkauteen. Tahdon olla se joka vierelläsi kulkee tapahtui mitä tahansa. Olla se jota ikävöit kun olen liian kauan poissa. Tahdon olla se jota odotat palaavan ja se jolle annat rakkauden.

Joskus pienistä asioista voi tulla suuria, jos ne saavat kasvaa suuriksi. Joskus se on ihme, jota ei odottanut tapahtuvan. Jotkut eivät anna kasvaa suuriksi tai eivät pysty kasvamaan suuriksi vaikka haluaisikin. Jotkut pienet jäävät silti mieleen. Mitä jos siitä olisikin tullut suurta ja millainen se olisi suurena? Jotkut antavat kasvaa suureksi ja kasvavat sen mukana.

Tienristeys jossa on päätettävä minne suuntaan tällä kertaa matkaani jatkaisin. Tai oikeastaan sivutie jonka kohdalle pysähdyin. Miksi pysähdyin? Siksi, koska alan vahvasti uskomaan, ettei tämä tie johda sinne minne haluaisin. On tainnut tieni kiertää niin, että sama tie tulisi eteeni uudelleen. Voisin hetkeksi jäädä tähän katsomaan tuleeko kukaan vastaan ja jos tulee, kummasta suunnasta. Kuulen vain lauseita molemmista suunnista, mutta onko siellä kukaan vastassa jos päätän tieni kumpaan lähden? Vai raivaanko itselleni uuden polun löytääkseni uuden tien mitä kulkea?

On pakko pysyä liikkeellä, vaikka tekisi mieli pysähtyä. Kun toivot ajan pysähtyvän hetkeksi, juuri silloin aika kulkee niin nopeasti, ettet pysy sen perässä. Liian hitaat liikkeet, kaatavat sinut polvilleen, se kuinka nopeasti pääset takaisin jaloillesi, kertoo sinun tahdon voimasta selviytyä. Kaikki se tieto, jonka olet saanut, on tehnyt sinusta voimakkaan. Se voima auttaa sinua selviytymään niistä esteistä joita aika sinun eteesi antaa. Opit pysymään pystyssä joka kerta paremmin, kun olet joutunut ensin nostamaan itsesi ylös. Opit hallitsemaan mieltäsi ja annat itsellesi luvan mennä ajan mukana kaatumatta jokaiseen kuoppaan joka eteesi tulee. Pian huomaat ajasta tulevan ystäväsi joka myös parantaa mustelmat joita halusit peitellä.

Taas hiipii se ajatus mieleeni, että odotan tyhjää. Tunteeni horjuu saaden epäilykseni aika ajoin nostamaan päätään, kunnes toivo ja usko saavat vallan ja saan oloni varmemmaksi. Tiedän että on huono ajanjakso ja tarvitsen uskoa ja luottoa edetessäni kohti parempaa aikaa. Mutta milloin alkaa parempi aika? Onko selityksiä tarpeeksi jotta aika jota yritän kiinni, siirtyy aina askeleen minua edelle?

Jokin sanoo minulle, että jos luovutan nyt voin menettää toivoni ja on vaikeampi palata, koska asiat muuttuvat muutenkin kokoajan. Kaikella on aikansa ja luulen, että minulla on opittavaa ennen kuin aika on valmis. Ymmärrän sen nyt. Uskon siihen että kun on sen aika, sen kuuluu tapahtua silloin. Ehkä takerruin liikaa odottamiseen. Ehkä yritin liikaa tehdä tilaa sellaiselle joka ei ollut valmis vaikka niin halusin luulla. Uskon että se paikka jota halusin kiireellä paikata täyttyy vasta kun on oikeasti oikea hetki sille. Hyvää kannattaa odottaa ja aika näyttää oikean hetken.

Se mitä tapahtuu päivien väliin on mahdollisesti niitä hetkellisiä hyviä kohtia joihin en ole oikeita sanoja löytänyt. Tai päiviä yleisesti joita en ole osannut kuvailla. Tai päiviä joita en halunnut sanoiksi pukea. On niitäkin päiviä jolloin herään toivoa täynnä ajatellen että tästä tulee hyvä päivä, mutta kompastun johonkin ja loppu päivä meneekin siihen kun yritän nousta ylös huomaten, että ilta on saapunut luokseni. Ja on päiviä kun en yksinkertaisesti ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Toiset päivät menevät liian nopeasti ohitse, vastapainona taas päiviä jotka eivät tunnu etenevän liian ripeästi. Se mistä tiedän millainen päiväni on ollut, saan tietää vasta illalla kun lasken itseni vuoteeseen.

Voihan se olla, että kauniilla sanoilla ostat itsellesi aikaa. Tyhjillä lupauksilla yrität pitää toisen vierelläsi. Mutta mistä toinen tunnistaa jos vaihdat tyhjät aidoiksi, merkityksellisiksi sanoiksi? Onko ne sitten niitä kuuluisia tekoja? Mitä jos teotkaan eivät riitä? Onko silloin liikaa satutettu erilaisilla asioilla joihin on uskallettu luottaa? Jos itseäni mietin, se tunne kun toinen pitää minusta kiinni silloin, kun tahdon juosta karkuun voisi mahdollisesti antaa sen turvallisuuden tunteen. Mutta kuka uskaltaa pitää kiinni? Onko rohkeutta vai tyhmyyttä jäädä ottamaan selvää mitä tapahtuu jos on saanut iskuja jotka ovat satuttaneet? On syynsä miksen halua kuulla lauseita: Rakastan sinua ja olet tärkeä. Rakkaus on raskas kannettava ja ymmärrän niitä jotka eivät tahdo sitä kantaa. Rakkautta on niin erilaista. Millä tavalla rakastaa. Ja se mitä mietin: Millaista rakkautta pelkään? Ehkä en pelkää sitä lausetta vaan pelkään kuka sen sanoo ja miksi. Millä tavalla olen rakas ja

En aio enää kysyä minne menet tai koska tulet. En tiedä mitä olen sinulle vaikka sanoilla olet sen kertonut. On vaikea luottaa sanoihin, kun en tiedä mitä ne tarkoittavat. Olen yrittänyt valmistaa itseni siihen, että sinulla on jokaiselle huomiselle omat syyt ja selitykset. Ja pian huomaamme, että olemme askel askeleelta kauempana tästä hetkestä. Tämä hetki on huomisen eilinen, emmekä voi kokoajan täyttää hetkiä tyhjillä lupauksilla, koska meille ei jää silloin mitään. Aion olla sinulle vielä olemassa, mutta tuntuu että joudun sulkemaan mahdollisuuksia tulevaisuudesta joita tiedämme olevan jotain mitä halusimme, mutta emme tarpeeksi sen aloittamiseen tai selville ottamiselle.

On aikoja kun tekisi mieli antaa bussilippu kaikille niille karvamadoille jotka käyvät liiaksi hermoille vaikkapa nyt autiomaahan. Sielläpä voivat epätoivoisina etsiä mukavaa kostean täytteistä koloa minne kovasti muutenkin pyrkivät pääsemään. Kotikoloa jotkut eivät halua, vaan pikainen kyläily tuntuu olevan heille parempaa. Oman edun tavoittelu, piiloutuminen hankalassa tilanteessa on tietynlaisille karvamadoille tyypillistä. Esiintyvät juuri silloin kun on nälkä tai tarve tulla muuten vain esille, mutta vikkelä liikkeisinä pyrkivät pysyttelemään saavuttelemattomina etteivät joutuisi kiinniotetuksi. Ymmärrystä ja avokätisyyttä heiltä ei suositella odottavan. Apua heillä on tarjolla silloin, kun he itse siitä hyötyvät. Varhainen lintu törmää tällaisiin pääsääntöisesti yökukkujiin kuuluviin harvoin, ellei satu kohdalle yksilö joka aamun sarastaessa vasta etsii paikkaansa yön venähtäen liian pitkälle. Silloinkaan heistä ei seuraa ole, koska tipahtavat luomet heti, kun sopiva tilan

Kuumuus, vähäinen syöminen ja joka aamuinen linja-autoilla ramppaaminen sai tänään ärsytys kynnyksen liian korkealle. Asiat eivät välttämättä mene aina niinkuin suunnittelee ja tämä ärsyttävä minuuttipeli joka voi pienenkin viivästyksen takia laittaa kaikki uusiksi. Liika odottelu tuo kiirettä johonkin kohtaan joka tapauksessa. Ihmisten mulkoilut kun ärähdän kiukuttelevalle lapselleni. Eikä lapsellanikaan ole hyvä päivä tänään. Hänen aamunsa alkoi lauseella: En todellakaan herää ja jouduin väkisin repimään hänet sängystä. Tänään tuli myös ilmoituksia saapuneista paketeista postiin joita olen odotellut. Ensimmäinen paketti: Tällaista en ole edes tilannut. Onneksi nykyään on netti käytössä missä ikinä liikutkaan. Ei muuta kuin laittamaan asiaa eteenpäin ja kysellä miksi näin on tapahtunut. Toinen paketti: Yksi vaate puuttuu. Ei muuta kuin tarkastamaan asiaa kunnes liian myöhään huomaan, että onhan minulle tullut siitä ilmoitus sähköpostiin vaatteen saapuvan myöhemmin. Oli vain tieto

Kommunikaatio, tapa jolloin saa parhaiten selville mitä tahtoo tai tarkoittaa, se vain pitää sanoa toiselle ääneen. Uskaltaa kertoa toiselle ajatuksensa. Kuunteleminen ja puhuminen ovat suuria työkaluja saada juttu toimimaan. Ja ymmärrys jonka taidon onneksi omistan.