Ihmispalapeli - Eilisestä Huomiseen

 En tahtoisi etsiä vastausta hiljaisuudesta. Tahtoisin vastauksen ääneen kerrottuna. Jos et tahdo minua enää. Päästä minut vapaaksi. Et voi olla hiljaa, pitäen minusta kiinni.

 Hiljainen vastaus  kysymykseen pyörivään. Rivien välistä etsien  jatkuu matka itsekseen. Vaimenee ääni loppuen kokonaan

 Uteliaana herään uuteen päivään. Pitkä on odottavan aika. Miten käy, kun vähän uskaltaa lähestyä ihmiseen uuteen? Uhka vai mahdollisuus? Sitä ei voi tietää, ennenkuin rohkeana etenee eteenpäin.

 Jokin liikkui tuolla, reunalla metsän. Uhka vai ystävä, miettii pupu mielessään. Varovaisesti uskaltaa lähestyä tuota vierasta uutta. Vähän samalla tuoksua nuuskuttaa. On lähellä, mutta silti niin kaukana, tuo uusi vieras. Nähtäväksi jää, miten käy pupulle niin uteliaalle.

 Sinä ja sinun maailmasi, johon en vieläkään saa tilaa. Sinä ja sinun asiasi, jotka sivuuttavat minun tarpeeni. Sinä ja sinun itsekkyytesi, joka ajaa minut kauemmaksi. Sinä ja sinun kiireesi, mikä sai minut jäämään odottamaan. Sinä ja sinun elämäsi, johon en halua enää väkisin mahtua.

 En halua olla kalenterisi Ei kiireellinen- merkintä. En aio painaa itselleni vuoronumeroa, saadakseni sinulta hetken aikaasi. En halua muistuttaa olevani tässä, kun kiireesi painavat harteillasi. Älä suutu minulle, kun huomaat ettet pitänyt tarpeeksi kiinni ajasta, kun olin vielä sinua varten. 

 Ja taas odotan tekaistuja selityksiä kun matkan määränpää en olekaan minä. Suorin tie olisi rehellisyys. Kiertoteillä ostetaan vain aikaa. Minä tyhmänä ajattelen vieläkin, että odotus palkitaan. Onhan tämä jo käyty läpi, liian monta kertaa. Ja silti lankean yhä uudelleen luvattuihin tarinoihin

 Pienet kengät, suuret kengät jaloissani kuljen. Välillä juoksen, välillä kaadun silti en ovia edetäni sulje. Mennään ylös, mennään alas aamulla kuitenkin herään. On pimeää, on valoisaa iloisia asioita itselleni kerään.

 Rakkautta kiitellen Kiviä vältellen Joskus vähän eksyen Toisen murheet kantaen Arjen huolet jakaen Jatkuu matka yhteinen

 Pienin haparoivin askelin taas kuljen eteenpäin. Pieni hetki kerrallaan  valo lisääntyy. Pieni hento ote voimistuu. Tunnen käden kädessäni. Turvallisesti uskallan herätä uuteen päivään.

Pupu väsynyt yrittää herätellä itseään. Epävarmana siitä onko hänestä sittenkään, olemaan sitä vanhaa mitä joskus oli. Pupu pienoinen vain ajatuksensa hukkasi ja liian moneen uuteen samaan aikaan loikkasi. Tuli kiire, tuli tekosyyt,  eikä voimat lopulta riittäneet. Nyt aika pupun on venytellä ja edes yrittää. Miten saada ajatuksiaan kiinni ja niitä järjestykseen  järjestää