Joskus pitää eksyä jotta voi kasvaa

En taida haluta kenenkään kulkevan vierelläni. Olen tarpeeksi etsinyt sitä tienhaaraa mistä mahdollisesti olisin voinut vastaantulijan löytää joka kanssani tahtoisi kulkea samaa matkaa. Aina kun eteeni sattuu tulemaan jotain mielenkiintoista jonka haluan tutkia tarkemmin, heitetään jokin este, etten voi kuin kiertää se ja kiertäminen vie aikaa ja silloin olen myöhässä. En siksi enää jaksa yrittää ja olen päättänyt olla tutkimatta mielenkiintoiselta tuntuvia vastaantulijoita. On myös asioita joita olen toivonut ja joita en ole saanut mahtumaan aikaan jonka vuoksi olen jättänyt mahdollisuudet pois. Ja niistä mitä olen saanut yrittää, on esteet muuttanut sen hetken odottamiseksi. Lopulta huomaan odottavani aikaa jota en tule saamaan. Etsien hetkeä jonka olen joutunut siirtämään aikaan jota en voi luvata, koska en tiedä kuinka kauan kestää kiertää mikäkin este. Jokainen tielläni oleva este antaa minulle luovuttamisen tunteen. Tunteen etten jaksa enää kiertää, koska hetki jota toivon on mennyt jo ohitse. Lopulta totean itselleni että aika on väärä.

Esteiden lisäksi kuulen ääniä jotka yrittävät johdattaa minua väärille poluille. Monet äänet ja äänien muodostavat lauseet ovat paljastuneet valheiksi ja lopulta joudun etsimään tieni jonnekin missä voin kulkea helpommin. Oksien raapimat haavat jotka pikkaisen kirvelevät lisäävät luovuttamisen tunnetta. Hetkellinen toivon tunne onnistumisesta, paljastuu väsymyksen tuomaksi harhakuvaksi joka haihtuu kun katsoo tarpeeksi tarkkaan. Epätoivon tullessa tahdot jo uskoa ihan mihin vain johon voisi käsin koskettaa. Epätoivon tarkoituksena tosin taitaa olla se, että huomaamatta tarttuu johonkin sellaiseen joka satuttaa käsiä hyvin paljon ja lopulta joudut kuitenkin jatkamaan matkaasi kivuista huolimatta. Jokainen harha askel ja iholta nypitty piikki saa uskomaan että kaikki ympärilläsi on joko kipua tuova kokemus tai valheellinen harhakuva. Lopulta alan keksimään erilaisia keinoja suojella itseäni ja olla luottamatta siihen mitä ympärilläni näen.

Ajan mittaan luottamuksen puute ja epävarmuus alkavat syöttämään ajatuksia jotka saavat miettimään mitä tahdon tuntea. Liian monet huonot kokemukset ja epäonnistumiset saavat pitämään kiinni jostain mahdottomasta. Alan itse värittämään mieleeni haavekuvaa jostain mitä ei ole olemassa. Tiedon puute mikä on totta ja mikä syötetty totuus, koska ei ole vahvaa tunnetta minne suuntaan pitäisi kulkea. Alan pitämään tiukemmin kiinni jostain mikä estää minua luovuttamasta. Hetkellisesti jää paikoilleen odottamaan jonkinlaista vastausta, ratkaisua sille mitä enää tuntea ja minne suuntaan seuraavaksi lähteä jatkamaan suuntaan. Vastauksia siihen mitä solmia yhteen ja mitä pakottaa irroittautumaan. Löydän sen tahdon voiman tunnistaa itsestäni jonkin selkeän tunteen, selkeän ajatuksen joka saisi herätettyä sen toivon joka johdattaa oikeaan suuntaan. Alan löytämään itseäni vaikka eksyinkin. Minun kuuluikin eksyä jotta voisin kasvaa. Tajuan että lähdin etsimään itseäni. Vaikka en tiedä tarkkaan minne lopulta päädyn, mutta olen oppinut paljon. En kiellä ettenkö pelkäisi, mutta on pelkoja joista olen päässyt yli, pelkoja joita käsittelen ja pelkoja jotka ovat vielä edessä. Minun on alettava luottamaan ja pidettävä löydetty toivo ja usko antamassa valoa.