Ihmispalapeli - Eilisestä Huomiseen

Elämääni on eksynyt ihmisiä jotka haluavat rakentaa kanssani jotain, tietämättä mitä haluavat. Ei riitä, että minä hyväksyn jos minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Ja en aio lopettamasta olematta minä. Onko kukaan kysynyt mitä haluan tai miten näen asioita. Kaikki vain olettavat tietävänsä. Mitä vikaa olla mukava ja kiltti muita kohtaan? Se että ajattelen muita ja omaan piirteitä joita monelta puuttuu, näyttää vahvasti olevan hyvin monelle ongelma.

Taistelen vastaan omia ajatuksia jotka tahtovat takaisin tuttuun ja turvalliseen. Ajatuksia siitä mitä sääntöjä itselleni laittaisin, millaisia pelejä alkaisin pelaamaan. Miten rajoittaisin itseäni. Tämä uusi juttu joka on käynnissä, ei tule toimimaan vanhoilla säännöillä. En tavoittele voittoa vaan tässä on päämäärä jonne toivon pääseväni. Minun on pakko luottaa enemmän kuin pelätä. Luottaa itseeni, luottaa toiseen. Vaikka pelkäänkin tekeväni vanhoja virheitä, olen pyrkinyt hillitsemään itseäni ja ehkä olen löytänyt avaimia. Pikkaisen vielä epäröin miten siirtyä kohti tavoitetta. Olemalla oma itseni saan sen mitä etsin. Antamalla tilaa sekä itselleni että toiselle, mutta olemalla rohkea jatkaakseni eteenpäin. Yrittämällä olla kompastumatta virheisiin jotka todennäköisesti koituvat omaan nilkkaan jolloin satutan itseni.

Onhan tässä paljon sulateltavaa. Päiviin mahtuu liian paljon asioita joita en ehdi käsittelemään. Tunteiden vuoristorataa jonka mukana en tahdo pysyä. Tapahtumia jotka tahtovat olla ohi ennen kuin ehtii edes tajuamaan sen olevan edessä. En ehdi jäämään yhteen asiaan liian pitkäksi hetkeksi, koska eteen tulee taas jotain. Menneisyys josta tahdon eroon ilmestyy eteen ihan liian usein joten joko minulla tai menneisyydellä on joku juttu vielä kesken. Tämä hetki tässä täyttyy liian nopeasti ja mahdollinen tulevaisuus pyrkii saamaan itselleen tilaa. Kaiken tämän keskellä hiljaisuudella on ihan oma merkityksensä. Hiljaisuus antaa mahdollisuuden hetkeen kuin saan pysähtyä. Yritän käsitellä päivän asioita ennen seuraavaa aamua. Tosin iltaisin olen jo niin poikki, etten jaksaisi käydä päivää uudelleen läpi. Ja aamulla en jaksa ottaa uutta päivää vastaan. Päivät todellakin tuntuvat vuoristoradalta kaikin puolin. Laskuineen, nousuineen ja äkkiliikkeineen. Mihin uskon? Parempaan huomiseen ja si

Haluan unohtaa antamasi lupaukset. Niellä alas osan sanoista joita olen ennen sinulle sanonut, mutta en tahtoisi enää sinulle ääneen sanoa. Annan sinun liusua pois jos et tahdo enää olla osana elämääni. Annan sinun pitää minusta kiinni, mutta omaksesi minua et saa. Aikasi on kulkenut ohitsesi, mutta et tarttunut tilaisuuteesi oikealla tavalla. Älä pyydä minua enää odottamaan,   koska en voi enää jäädä paikoilleni. En voi enää luvata sydäntäni, koska tyhjillä lupauksilla olet sen täyttänyt. Vuodatan sydämeni tyhjäksi, jotta voin täyttää sen kullalla. Älä täytä minua enempää valheilla, koska tahdon vielä luottaa sinuun. Älä pyydä rakkauttani, koska tiedän ettet pysty sitä sydämeesi ottamaan. Äläkä sano ääneen sanoja joita et tarkoita, koska ne eivät minua saa jäämään. Jos olet valmis, saat etsiä minut, ellei se ole jo liian myöhäistä.

Haluan oppia kirjoittamaan onnesta. Elämäni ei kuitenkaan ole pelkkää synkkää selviytymistä ja haaveiden epäonnistumista. En vain koskaan ole osannut löytää oikeita sanoja. Osaan sanoa kiitos ja kerron heille jotka ovat tärkeitä, että ovat minulle tärkeitä. Onko sana kiitos kuolemassa sukupuuttoon. Itse sanaa kiitos, kiitän käyttämällä, huomaan eri ihmisten ilmeet. Usein se saa minut miettimään, kuinka usein sen sanan kuulee? Miksi negatiivisuus on niin vahvasti esillä?

Rakkauttani ollaan käytetty liikaa väärin. Satutettu sen verran paljon etten halua ottaa riskejä enää. Haluan pitää rakkauteni. Hukkaanko elämäni jos en halua jakaa rakkautta toiselle? Voin olla onnellinen näinkin. Niin haluan ainakin uskoa. Olen rikki ja väsynyt, sitä en voi kieltää itseltäni. Hengittäminen on raskasta mutta aion jaksaa. Miksi en itke? Siksi koska kukaan ei ole kyynelteni arvoinen. Olen mykkä omilta ajatuksiltani ja kuuro toisten sanoilta. Annan anteeksi itselleni. Jos en anna toisten onnistua minun loukkaamisessa, ei ole vihaa jota pitäisin yllä.

Minä yritän löytää tasapainoa. Keskitietä mitä kulkea. Olla rauhallinen silloinkin, kun minua ärsyttää. Saada ne äänet hiljaiseksi jotka sekoittavat ajatuksiani. Ne ajatukset pois jotka ovat menossa väärään suuntaan. Yritän luottaa, vaikka on hetkiä jolloin epäilen liikaa. Olla vahva, kun minuun sattuu ja olla satuttamatta itseäni, vaikka uteliaana otan riskejä. Yritän löytää itseni ja polkuni vaikka olen täysin hukassa. Välillä haluan luovuttaa ja heittää ne lapaset tiskiin, mutta lapaset ovat tiukasti minussa kiinni. On hetkiä, kun haluaisin sulkea silmäni. Olla näkemättä asioita niin kuin ne näen. Hidastaa ajatusteni vauhtia, etten joutuisi siihen vuoristorataan. Luottaa enemmän ajatukseen: Kaikella on aikansa ja paikkansa.

Olenko väsynyt taistelemaan, puolustautumaan ja uudelleen rakentamiseen? Väsynyt ristiriitoihin joita löydän itsestäni? Miten voin samaan aikaan pitää kiinni ja antaa virran viedä? Tai miten päätän kumpi on oikein, kumpi on väärin ja virhe? Unohtamatta tunteita jotka koittavat löytää järjestystä sisälläni. Vaikka en varsinaisesti odota mitään, odotan ihmeen tapahtuvan. Silti tiedän ettei ihmeitä odotella vaan ihmeitä tehdään. Mutta miten tehdä ihmeitä, kun tunnen olevani laatikossa? Onko seurattava sokeasti lausetta: Mitä jos kuitenkin.... ja katsottava mitä tapahtuu?

Kypsäomena joka on niin valmis tiputtamaan itsensä märkään maahan. Monet säät jo kestäneenä mutta silti tahto pitää vielä kiinni. Tahdonvoima silloinkin, kun jotkut tökkivät kepillä ihan vain katsoessaan kuinka hyvin pidät kiinni. Puheet siitä, kuinka kauan aikoo tuo vielä jaksaa ja uteliaana käyvät katsomassa joko omena on tippunut. Tietäen, että on tehtävä päätöksiä ja yrittäen ratkaista paras keino selviytymiseen. Tippumalla väärin voit mustelmien sijaan räjähtää kokonaan. Liian kauan kiinni pitämisessä taas mädäntyminen paikoilleen. Kumpi sitten on se parempi? Toivo siitä, että joku vain noukkisi sinut sen sijaan kuin hakkaisivat kepillä. Hetki hetkeltä keräämällä rohkeutta, koska se hetki on lähellä. Hetki jolloin on oltava rohkea, etkä voi kuunnella sanoja joita ympärillä kuuluu. Edes se yksi kannustava lause. Se pieni usko siihen, että pystyt. Sitten vain irroittaa otteen. Unohtaen pelon siitä miten käy. Toivoen, että joku ottaisi kiinni ennen kuin maa tulee vastaan. Luottae

Minun on opittava luopumaan, päästämään irti ja uskaltamaan ottamaan kipu vastaan. Oppimaan hallitsemaan ajatuksia ja tunteita. Opittava päästämään irti oikeaan aikaan. Uskaltaa tippua alas, mutta uskaltaa tarttua kiinni ja luottaa siihen, että se josta pidän kiinni on tarpeeksi vahva pelastamaan minut. Silti osattava suojella itseään, mutta samalla luottaa. Annettava itselleen rohkeutta, jotta kipu pääsee pois. Annettava anteeksi sille joka kivun laittoi sydämeen, jossa se on kasvanut niin suureksi, että ei mahdu olemaan siellä enää. Päästämällä irti, saa vapauden aloittaa korjaamaan kivun tuottamia säröjä. Tunne, kuinka sydämeni ympärillä oleva puristus kovenee. Pelko kivusta, jonka tiedän satuttavan minua lisää, mutta se vapaus. Tuleeko vapauden mukana tyhjyys? Koska olen liian kauan elänyt sen kivun kanssa, ja olen tottunut kivun tuomaan painon tunteeseen. Miten jatkaa eteenpäin, unohtamatta sitä mistä sain kivun muistamalla samalla, että annoin anteeksi päästäkseni eroon kivus