Oveeni kolkutellaan

Oveeni kolkutellaan, enkä ole varma tahdonko päästää sisälle pyrkijää. Avaamalla oven on se ainoa keino nähdä haluaako kolkuttelija edes tulla peremmälle vai onko hän vain niitä jotka sanoillaan yrittävät myydä itseään antamatta itseään lopulta jos onnistuvat. En kiellä sitä ettenkö olisi uteliaana kurkkinut ovisilmästä, kuka oveani kolkuttaa. Vaikka en olekaan vielä oveani raottanut, on tämä yhä uudelleen ilmestynyt oveni taakse. Voisin harkita raottavani ovea, turvaketjun ollessa varotoimena ja kysellä mitä asiaa kolkuttelijalla on. Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Vaikka olenkin viihtynyt yksin, kaipaan sitä jotain. Ehkä kaipaan häntä jolle kerron kaiken ja jaan elämäni. Jos olenkin tehnyt peloistani tekosyyn? Ehkä tämä oveeni kolkutteleva haluaa sisälle oikeista syistä. Avaan oven hitaasti ilman turvaketjua. Vaikka pelkään päästän tulijan sisälle. Hänen lämmin kätensä tarttui käteeni. Hänen lempeä äänensä sai minua rauhoittumaan. Hetki kerrallaan hän sai poistettua pelkojani. Sai luotua minuun luottamusta ja uskoa. Päivä päivältä hän rakensi unelmista huomisen. Rakensi suojan jossa minun ei tarvitse pelätä. Ja kun hän lähtee, tiedän hänen palaavan luokseni takaisin.