Ihmispalapeli - Eilisestä Huomiseen

Lauseita, pyöriviä sanoja jotka saavat minut taas miettimään. Ja hiljaisuus jota en kaipaa, koska se saa minut epäilemään. En jaksa nyt leikkiä, en ole leikkituulella. En jaksa lauseita, sanoja jotka saavat minut maahan.

Minullakin on menneisyys vaikka en siitä halua niinkään puhua. En tahdo kuulla ettei siitä haluta kuulla kun siitä haluan puhua. Menneisyydessä on kohtia, jotka ovat palasia joista olen itseni rakentanut. Hetkiä jolloin olen haavani saanut ja tapahtumia joista olen oppinut. Et voi tuntea minua kokonaan jos et tahdo nähdä niitä palasia joiden päälle olen tulevaisuuteni rakentanut.

Olenko testissä vai olenko astunut ansaan? Katsotaanko mihin minusta on vai olenko tehnyt virheen jossa olen menettänyt mahdollisuuteni? Seuraan sokkona vihjettä joka eteeni heitettiin. Polulleni on ilmestynyt miinoja joita jokaisella askeleellani yritän varoa, koska epäilen astuvani harhaan ja allani olisi juuri se virhe, joka estää matkaani eteenpäin, tuhoten jotain samalla. Siirryn hyvin varovaisesti liikkuen, etsien kättä joka vetäisi minut turvallisemmalle maastolle jossa ei tarvitse pelätä kaikkea.

Ehken ole saanut aikaan kaikkea mitä olisin kuvitellut saavani. Tajusin etten ole halunnut sitä tarpeeksi. Onko ajatuksilla oikeasti enemmän voimaa kuin kuvitellaan? Olenko sitä mitä ajattelen? Tapahtuuko hyviä asioita jos ajattelen positiivisemmin?

Odotan päivien vaihtuvan toiseen, koska odotan että tulee se päivä jolloin taas tuntea toisen kosketuksen ihollani. Ehkä lopetan odottamisen jossain vaiheessa, tapahtukoot asiat jotka kuuluvat tapahtua. Toisaalta myös elän tylsiä aikoja. Tuntuu kuin ei tapahdu mitään. Tänäänkin tuhlasin yhden päivän olemalla jotenkin tyhjänpanttina. Jopa kirjoittamisesta on tullut tylsää, koska en tiedä mistä kirjoittaa. Tai tiedän mutta en saa sitä ulos toivomallani tavalla. Tunteet sisälläni hyppivät sellaista tahtia, etten oikein itsekään tiedä mitä tunnen. Jokaiselle tunnetilalleni on omat lauseet jotka yrittävät pitää ne aisoissa. Teen liikaa ajatustyötä joka uuvuttaa. . En saa edes yhtä ajatusta loppuun asti kun uusi ajatus pyörii jo mieleen. Pitäisi nyt vain saada ajatukset hiljenemään, ei päivätkään tuntuisi liian pitkiltä.

Miten saan itseni lopettamaan? Lopettamaan kuuntelemasta sitä ääntä joka pyytää minua jatkamaan, yrittämään vielä. Miten saan sen tunteen sammumaan? Tunteen joka antaa voimaa antamaan mahdollisuuksia sellaiseen joka käyttää sitä väärin. Saanko koskaan sitä huomista jonka toinen siirtää kokoajan eteenpäin? Pitääkö minun myöntää itselleni että huominen on aina huominen, enkä tule koskaan saamaan huomisesta aikaa joka muuttuu päiväksi jota elän.

Kaikki ne odotukset jotka annettiin harteilleni, en onnistunut niiden toteuttamiseen. En ole osannut olla sitä mitä minulta ollaan odotettu. Mutta olen minä ja tällainen minusta on tullut. Kaikki mitä olen kokenut, on tehnyt minusta tällaisen. Kuinka paljon jalkani ollaan potkaistu altani, olen aina jatkanut matkaani. Sanat kiitos ja anteeksi, ovat sanoja joita harvoin kuulen, mutta itse opetellut sanomaan. Olen vapaampi ilman niitä sanoja joita en ole ansainnut, sanoja joita nyt välttelen mutta sanat jotka ovat tökkineet minua suuntaan jonne olen menossa. Olen hiljentänyt äänet jotka ovat saaneet minut pelkäämään. Kerännyt voimia aloittaa uutta ja kestämään iskuja. Olen tehnyt virheitä, niin on monet muutkin. Teenkö vielä virheitä? varmasti, mutta virheistä oppimisen olen opetellut. Samoin kuin olen oppinut nauttimaan pienistä asioista. Kyllähän minua sattuu. Olen vain oppinut kantamaan kipuni. Joskus sattuu niin paljon etten halua, että minuun kosketaan. Aikoja jolloin haluan par

Tavoittelemanne henkilö on juuri päättänyt jäädä lomalle. Palaa päästyään yli idiootin tuottamasta mielipahasta. Kiireellisissä tai anteeksipyyntö aikeissa, voit yrittää tavoitella henkilöä puhelimitse. Muussa tapauksessa, hyvää päivän jatkoa

Vahvasti alkaa tuntumaan että tämä polku   jolla kuljen ei tule antamaan minulle sitä mitä odotin kun tälle polulle lähdin. En tavoita päämäärää joka siirtyy hetkissä aina eteenpäin kun luulen pääseväni tarvittavan lähelle. Lupaukset joita olen saanut, eivät enää riitä siihen että halusin jatkaa matkaani, mutta silti joku ei anna minun vieläkään jättämään kulkemista tähän.

Yhdessä vaiheessa elämääni tein itselleni sääntöjä: älä tee sitä, älä tee tätä, äläkä ainakaan tee tota. En tiedä vielä miksi niin tein, mutta luulin sen jotenkin helpottavan itseäni. Tuli hetki, tai oikeastaan tarvittiin jotain mikä sai minut luopumaan tavasta. Lopulta huomasin että olin vapaampi ja haluni kokeilla erilaisia asioita heräsi. Pitkään unholassa oleva lause: Älä koskaan sano ei, palasi takaisin käytäntöön. En voi tietää jos en ota selville. En voi ottaa selville jos en kokeile. Tärkeintä on luottaa itseensä vaikka epäilisin jotain. Haluan kuulla itseäni paremmin ja tehdä asioita mikä itseltäni tuntuu hyvältä vaikka moni muu olisikin epäileväinen minun puolestani. Löysin myös sen taistelutahdon selvitä. Haluan selvitä eteenpäin ja haluan voittaa esteet jotka edessäni odottavat että kompastuisin niihin. Jotenkin vaan ajattelen, että minun kuuluukin kompastua millon mihinkin. Näen sen oppimisena. En tule koskaan olemaan täysin oppinut, koska kokoajan ympäristö muuttuu ja

Minulta kysyttiin joskus että onko kirjoitukseni sanoja joita haluan sanoa muille. Ei ne ovat sanoja joita haluan sanoa itselleni. Lauseita joita haluan minun muistavan.

Kuinka monta kertaa vielä voin jatkaa eteenpäin ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Tuleeko se raja vastaan kun mieleeni tulee: Ei enää? Kuinka monta kertaa vielä annan itseni haavoittua, ennen kuin opin virheistä jonka olen nähnyt mitä se saa aikaan? Miksi odotan sanoja jotka pysäyttäisi kaiken vaikka voisin itse päättää olla jatkamatta samaa polkua jonka varrella ei ole ollut kuin kuoppia joihin olen langennut? Mitä pelkään? Toteutumattomia haaveita vai vapautta jonka saisin kun uskaltaisin kohdata totuuden?

Pitkän hiljaiselon jälkeen, on aika siirtyä metsästyskaudelle. Olenko saalis vai metsästäjä sitä en ole vielä valinnut. Ehkä se riippuu leikin laadusta. Jos vastapuoli on laadultaan enemmän metsästäjä, olen itse se karkuun juokseva saalistettava. Jos taas vastapuoli on mielenkiintoinen ja haastava kiinni otettava, olen itse silloin metsästäjä. Ja kyllä huomasit tässäkin sen leikin. Miten tätä leikkiä sitten leikitään? Siitäkään en ole aina niin varma. Aluksi ainakin katsellaan ympärillä olevia vapaita vastaantulijoita ja koitetaan saada edes yksi kiinnostumaan lähtemään mukaan kokeilemaan leikkiä. Metsästysvaiheessa katsotaan toisen mielenkiintoa ja seurataan mitä odottaa saavansa kun saalis on saatu kiinni. Tällä tavoin myös saa halutessaan paremmin uuvutettua sellaiset yksilöt pois leikistä jotka eivät ole sopivia valitsemaasi lopputulokseen. Riittävän kestoisessa jahtaamisessa voit arvioida toisen osapuolen haluamallasi tavalla. Pitää myös muistaa varovaisuus, koska ansoja täs

Vastaus siihen onko tyhmyyttä vai rakkautta löytyy siitä antaako mahdollisuuden löytää vastaus. Haluan olla tukena silloinkin kun olet vuoristoradassa ja tiedän tämän olevan raskas polku mutta silti tahdon ottaa selvää mitä se tarjoaa. Niin kauan kuin on pienikin usko ja toivo niistä on pidettävä kiinni. Eikä ne katoa vaikka on hetkiä kun niitä ei näe. Muistutan sinua niiden olemassaolosta ja haluan pitää sinusta kiinni kun olet pimeyden keskellä. Haluan antaa sinulle valonpisaroita ettet unohda että rakkautta on olemassa.

Tarinoissa kerrotaan kuinka prinsessa on vankina linnassa odottaen prinssiä saapuvan valkealla ratsullaan pelastamaan ja lopulta prinssi saa puolen valtakuntaa. Mitä jos se olisikin toisin päin? Prinssi vankina linnassa, pahan noidan pauloissa, odottamassa prinsessaa tulevan valkealla ratsulla pelastamaan prinssiä jolloin prinsessa saisi sen puolen valtakuntaa? Onko prinssi silloin liian heikko ollakseen hyvä kuningas? Miksi prinsessan pitäisi olla se heikompi ja odottaa vahvaa prinssiä? En usko, että kaikki prinsessat tahtoisi olla se pelastettava osapuoli. Onko vahva prinsessa sitten liian pelottava prinsseille? Pitääkö niiden prinssien jotka syystä tai toisesta ovat jääneet linnojen vangeiksi, itse päästävä vapaiksi ja etsittävä prinsessansa jonka saavat pelastaa? Yhtä hyvin ne prinsessat jotka ovat vankeina, voisivat itse pelastaa itsensä. Jolloin prinsessa ja prinssi voisivat kohdata vapaudessa, eikä kummankaan tarvitsisi olla toistaan vahvempi.

Tietämättömyys on tällä hetkellä pahin tunne. En tiedä mitä odottaa tai mihin valmistautua. En kaipaa yhtään sellaista ihmistä elämääni jolla on suuremmat puheet kuin teot. En kaipaa yhtään sellaisia sanoja joilla ei ole merkitystä. En kaipaa ihmistä joka ei tiedä mitä tahtoo. Ei minua voi varata varmuuden vuoksi. Minulla on tunteet. Minulla on tämä päivä enkä tahdo lupauksia joita ei ole oikeasti olemassa. Tahdon päästä jatkamaan matkaani ja unohtaa ne lauseet jotka saivat pysähtymään.

Kohdataan pelkomme yhdessä. Aletaan rakentamaan huomiselle huomista yhteisistä unelmista joita meillä on. Kerätään se rohkeus hypätä tuntemattomaan, eikä päästetä irti, hetkinä jolloin pelottaa. Yhdessä olemme voimakkaita voittamaan esteet jotka edessämme odottavat. Hetki hetkeltä rakennamme jotakin suurta joka valaisee pimeinä hetkinä. Side joka meitä yhdistää, estää meitä eksymästä. Ääni jonka kuulemme, opastaa meitä eteenpäin. Olemme löytäneet sen joka antaa toivoa ja sen josta emme halua luopua vaikka pelkomme sitä tahtoisi.

Raivasit paikan sydämessäni. Taistelin sitä vastaan mutta annoin itseni rakastua. Nyt revit itsesi pois ja minuun sattuu. En voi kuin antaa sinun mennä vaikka tahtoisin vielä pitää kiinni.

Joskus pitää itse avata vanha haava jos tunnet kipua vaikka haava olisikin päällisin puolin parantunut tai ainakin parantumaisillaan. Liian nopeasti parantuvat haavat saattavat jättää alleen kipua tuovia tunteita jos niitä ei olla hoidettu ennen kuin alkaa parantaa haavaa. Jotkut haavat kannattaakin vuodattaa kunnolla jotta paranisivat paremmin. Vanhan haavan aukaiseminen ei ole helppoa. Tekee sen sitten itse tai joku toinen. Kun olet poistanut kivun aiheuttajan ja uudelleen hoitanut haavasi, on kevyempi jatkaa taas matkaa. Ehkä opit sen, miten haavojasi hoidat.

Mitä loppujen lopuksi odotan? Aikaa jonka toivon muuttuvan todeksi tietämättä miten sen teen. Olen liian pitkään vain selviytynyt päivästä toiseen. Jaksan kannustaa muita, olla tukena ja huolehtia. Mutta kuka kuivattaisi kyyneleeni jos antaisin itselleni luvan itkeä? Kuka huolehtisi minusta jos en enää jaksaisi? Mikä minussa on aitoa, kun näen kaiken olevan vain erilaisia keinoja selviytyä?

Tapaat miehen joka hurmaa sinut kauniilla sanoilla, ihanilla lupauksilla ja mukavilla teoilla. Jokainen hurmaava sana ja ihana teko on näkymätön kalteri joka ilmestyy ympärillesi. Mies on tavoillaan hurmannut mielesi, etkä halua nähdä niitä hetkiä, sanoja ja tekoja joita mies aika ajoin näyttää. Hetkiä jolloin sinulla on vielä mahdollisuus lentää vapauteen. Et huomaa niitä näkymättömiä kaltereita jotka pikku hiljaa ovat lisääntyneet ympärillesi. Hetki hetkeltä mies saa kaiken huomion, alat huomaamattomasti luopumaan asioista jotka ovat sinulle tärkeitä. Kuvaan astuu syyllisyyden tunne, kaikki mitä teet tai sanot ovat väärin. Alat tarvitsemaan luvan kaikelle ja liikkumisesi on rajallista ja kontroloitua. Yhteys ulkomaailmaan katoaa vähitellen. Sinulle on annettu myrkkyä joka hiljalleen alkoi vaikuttamaan mieleesi. Uskot että kaikki mitä tapahtuu on normaalia, hetken kestävää haastetta jonka yli vielä pääsee. Päivät alkavat tuntumaan raskailta, mutta toivo siitä paremmasta antaa toiv

On liiankin helppoa valehdella itselleen. Nähdä asioita joita tahtoo nähdä. Rakentaa itselleen muuria jota ei tahdo nähdä ja jonka sisällä tuntee olonsa turvalliseksi. Suojelenko itse itseäni vai niiltä jotka saavat oloni haavoittuvaiseksi?

Oli kerran talo. Vaikka talo oli jo hutera, oli se täynnä unelmia ja haaveita. Se kesti tuulet, sateet ja pienet myrskyt. Se tahtoi pysyä pystyssä vaikka tiesi, ettei kauaa kestäisi enää. Talon vieressä oli puu, joka seisoi tukemassa kaikki ne hetket. Lausui ne sanat jotka antoivat voimaa. Antoi turvaa ja suojaa. Tuli hetki jolloin hutera talo ei jaksanut enää. Antoi itsensä kaatua ja antoi itsensä mennä. Puu jäi yksin. Hän oli paikalleen juurtunut, koska piti olla vahva seisoessaan rakkaansa vierellä. Seisoi nyt yksin kaikki ne ajat jotka ympärillä vaihtui. Lensi lintu oksalle, pesä paikkaa etsien. Puu ajatteli: Ei, en tahdo ketään. En ole valmis. Lintu palasi aina uudelleen, mukanaan yksi osa jolla rakensi pesäänsä puun vahvimman oksan tukevampaan kohtaan. Puu ei tahtonut vielä mitään uutta, hän ei ollut vielä valmis. Lintu palasi yhä uudelleen ja uudelleen, ja pian puu huomasi linnun jääneen hänen luokseen. Puu antoi linnulle suojan, lintu kauneimmat laulut. Vaikka puu ikävöi hu

Rakastuin mahdottomaan. Rakastuin valheellisiin haavekuviin joista yritin rakentaa todellisuutta. Halusin nähdä sellaista mitä muut eivät ymmärtäisi.

Välillä vaivaa tyhjän paperin kirous. On aikoja kun en saa selvää ajatusta kiinni tai en tarkkaan tiedä edes miltä minusta tuntuu. Pienen tyhjyyden jälkeen jonka joudun välillä tekemään, alkoi virrata ajatuksia siitä miten selviydyn seuraavaan hetkeen itseni kanssa. Jokin tapahtuma herätti minussa jälleen muistoja häkkilintu ajoista sekä muistui mieleen myös asioita jotka saavat toivon pysymään elossa. Omien pelkojen sisäistämistä sekä irti päästämisen ja hyväksymisen tuomia tuntemuksia. Siirtyminen jälleen vanhasta uuteen, mutta miten saan ne kaikki sanoiksi joita voin nähdä? Tunne siitä kuinka tunsin itseni valmiiksi saamatta selville mihin olinkaan valmis vaihtuikin epävarmuudeksi siitä että onko tarpeeksi hyvä ja riittääkö se mitä luulen pystyväni tarjoamaan. Onko jotain kesken ennen kuin voin siirtyä eteenpäin vai pitääkö tehdä vielä jotain että saan käsiteltyä asioita jotka saivat tuntemaan itseni keskeneräiseksi ja rikkinäiseksi? Riittääkö pelkojen hyväksyminen siihen että v

Taas luvassa alamäki. Tällä kertaa en vain ole varma riittääkö usko ja toivo antamaan voimaa tarpeeksi jaksamaan tulevan alastulon. En voi ennustaa millaisella vauhdilla ja kuinka kovilla iskuilla alastulo tapahtuu. Puhumattakaan siitä kuinka kauan se kestää. Riittääkö voimani pitämään kiinni vai irtoaako otteeni. Ohjaako rakkaus tämänkin koettelemuksen läpi niin kuin viimeksi. Epäilyksen ja epävarmuuden varjo peittää alleen. Saanko pidettyä toivon ja rakkauden valon niin kirkkaana että se riittää antamaan valoa myös toiselle?

Päässäni kuiskivat äänet muistuttavat kuulemiani lauseita joita minulle ollaan sanottu vuosien varrella. Vaikka kuinka   yritän, en saa niitä vaikenemaan. Sen sijaan että tuntisin itseni voimakkaaksi, olen alkanut tuntemaan itseni rikkinäiseksi ja vialliseksi. Onko minulla mitään mahdollisuuksia korjaantua? Miten voittaa pelot, kun kohtaan niitä aina uudelleen? Ja vaikka kuinka yritän antaa anteeksi ne loukkaukset jotka ovat minua satuttaneet ja rikkoneet minua, palaavat äänet lauseineen tuoden takaisin sen pelon. Riitänkö tällaisena jollaiseksi olen muuttunut kun olen itseäni yrittänyt korjata ja hyväksytäänkö vikani joita minussa on, koska en pysty olemaan täydellinen? Uskallanko kohdata sen jonka lopputulosta en voi tietää. Peläten enemmän sitä kuinka paljon minuun mahdollisesti sattuisi kuin antaa edes se pieni onnellisen hetken tavoittaa itseni. Olisiko turvallisempaa luovuttaa kokeilematta kumman tulen saamaan, suuren kivun vai hetken onnen? Pääsenkö äänistä eroon jos vain ku

Sain mahdollisuuden uuteen onneen. Kivikkoisen polun jälkeen avautui uusia ilon aiheita. Kyyneleet vaihtuivat hymyihin. Päätin olla vahva. Nyt olen vapaa. Olen täynnä valoa joka pitää pimeyden poissa.

Tunteillani ollaan taas leikitty ihan tarpeeksi ja minua ollaan johdatettu sanoilla sen verran harhaan ettei mielenkiintoni riitä antamaan mahdollisuutta. En tahdo lähteä erääseen leikkiin mukaan koska heti alussa tunnen oloni epävarmaksi. Pienikin epäilys leikkikaluksi joutumisesta, saa minut kieltäytymään hetken huvista. Harmi vain, että lankesin siihen ansaan. Ja tässä sitä taas ollaan syyllistämässä itseään omasta tyhmyydestä ja hyväuskoisuuden haittapuolesta. En vain enää jaksaisi olla se jolta pala palalta viedään usko kaikesta siitä mihin uskaltaa luottaa ja toivoa. En nyt halua antaa palaakaan itsestäni kenellekään ja haluan hetken olla vain näin.

Palasista koottu ihmispalapeli joka jälleen epätoivoisesti yrittää koota palasia tullakseen kokonaiseksi. Kuinka pienestä tapahtumasta voikin irrota paloja jotka ovat tärkeitä. Kuinka vaikeaa on löytää palat jotka kuuluivat oikeille paikoilleen vai onko mahdotonta muokata jotakin muuta? Voinko tuhota itseni jotta saisin tehtyä itsestäni paremman? En halua olla rikkinäinen, keskeneräinen kokonaisuus. En halua kerätä palasia joita toinen sai minusta irti ja piilotti ne pimeyteen jonne en tahdo. Mitä oikeasti tarvitsen pysyäkseni ehjänä?

Tyhjien sanojen kaiku Joka lauseistasi heijastuu Vievät uskon jopa lupauksista Jotka valheista rakentuu. Eivät olleet sanat tai lupaukset Lähellä sitä minkä kuvan piirsi Kolahti totuus ja Tipahti haaveet Hän hetkeä myöhemmäksi siirsi Ei hetki kohdalle saapunut Jäi vain tyhjien lupausten varjot Minä huomisen olen aloittanut Sinä eiliseen jäädä saat.

Minun on tehtävä se mikä tuntuu minusta hyvältä. Jos se tarkoittaa luopumista, silloin minun pitää luovuttaa. Vaikka se joka kerta tuntuukin vaikealta ja pelottavalta. En saa pelätä yksinäisyyttä ja jäädä sen takia paikkaan jossa oloni on huono ja ympärilläni on liikaa negatiivista painoa. Jos petyn kokoajan toisen antamiin sanoihin, on ne silloin vääriä. Minun on edettävä suuntaan joka tuntuu paremmalta. Vaikka luovuttaminen on tunne joka vahvasti painaa mielessäni. Minun on se hiljennettävä ja puskea edelleenkin tämä vaihe päättäväisesti läpi. Potkut, kolhut ja niiden mustelmat parantuvat ajallaan ja uskon siihen, että joskus helpottaa. En olekaan niin hukassa mitä luulin, vaan jatkan sen etsimistä mitä haluan.