Tyhjän paperin kirous

Välillä vaivaa tyhjän paperin kirous. On aikoja kun en saa selvää ajatusta kiinni tai en tarkkaan tiedä edes miltä minusta tuntuu. Pienen tyhjyyden jälkeen jonka joudun välillä tekemään, alkoi virrata ajatuksia siitä miten selviydyn seuraavaan hetkeen itseni kanssa. Jokin tapahtuma herätti minussa jälleen muistoja häkkilintu ajoista sekä muistui mieleen myös asioita jotka saavat toivon pysymään elossa. Omien pelkojen sisäistämistä sekä irti päästämisen ja hyväksymisen tuomia tuntemuksia. Siirtyminen jälleen vanhasta uuteen, mutta miten saan ne kaikki sanoiksi joita voin nähdä? Tunne siitä kuinka tunsin itseni valmiiksi saamatta selville mihin olinkaan valmis vaihtuikin epävarmuudeksi siitä että onko tarpeeksi hyvä ja riittääkö se mitä luulen pystyväni tarjoamaan. Onko jotain kesken ennen kuin voin siirtyä eteenpäin vai pitääkö tehdä vielä jotain että saan käsiteltyä asioita jotka saivat tuntemaan itseni keskeneräiseksi ja rikkinäiseksi? Riittääkö pelkojen hyväksyminen siihen että voisi kohdata asioita joita tunnen pelkääväni? Pystynkö lähestymään asioita jotka laukaisevat ne pelkotilat joita tiedän olevan olemassa? Olenko sittenkään niin vapaa mitä olen itselleni vakuuttanut? Luulen tietäväni mitä haluan, mutta kun saan siihen mahdollisuuden jokin saa minut epäröimään ja koitan epätoivoisesti keksiä keinoa miten piiloutua.