Talo

Oli kerran talo. Vaikka talo oli jo hutera, oli se täynnä unelmia ja haaveita. Se kesti tuulet, sateet ja pienet myrskyt. Se tahtoi pysyä pystyssä vaikka tiesi, ettei kauaa kestäisi enää. Talon vieressä oli puu, joka seisoi tukemassa kaikki ne hetket. Lausui ne sanat jotka antoivat voimaa. Antoi turvaa ja suojaa. Tuli hetki jolloin hutera talo ei jaksanut enää. Antoi itsensä kaatua ja antoi itsensä mennä. Puu jäi yksin. Hän oli paikalleen juurtunut, koska piti olla vahva seisoessaan rakkaansa vierellä. Seisoi nyt yksin kaikki ne ajat jotka ympärillä vaihtui. Lensi lintu oksalle, pesä paikkaa etsien. Puu ajatteli: Ei, en tahdo ketään. En ole valmis. Lintu palasi aina uudelleen, mukanaan yksi osa jolla rakensi pesäänsä puun vahvimman oksan tukevampaan kohtaan. Puu ei tahtonut vielä mitään uutta, hän ei ollut vielä valmis. Lintu palasi yhä uudelleen ja uudelleen, ja pian puu huomasi linnun jääneen hänen luokseen. Puu antoi linnulle suojan, lintu kauneimmat laulut. Vaikka puu ikävöi huteraa taloa, oli hän uskaltanut päästää lähelleen jotakin uutta. Nyt puu saa seisoa vahvana ja kauniina. Ja oli saanut uskollisen ystävän joka oli vierellä jokaisena hetkenä koska kumpikin tarvitsevat toisiaan