Laastari

Minä tiedän miltä tuntuu olla laastari. Toisin kuin väitetään, laastari on se jota sattuu. Se sattuu kuin minut revitään irti, rytätään ja heitetään roskiin. Siellä sitten olen roskana muiden roskien seassa. Käyttökelvoton, odottamassa, että pussi suljetaan ja minut viedään roskana suureen unholaan. Ryppyisenä, toisen likaamana koitan keksiä itselleni tarkoitusta. Suurin toiveeni on pudota sellaiseen kohtaan jossa voin maatua. Johon aurinko pääsee paistamaan, jotta pääsen kasvattamaan jotain uutta. Silloin pääsee iloitsemaan siitä, että vaikka olin vain laastari joka auttoi paikkaamaan toisen haavan ja jota kohdeltiin satuttaen auttamisen jälkeen, olin tärkeä sen pienen hetken. Se kipu jonka itse tunsin, oli sen arvoista vain sen jälkeen, kun itse pääsee loistamaan kauneudellaan kokemusten jälkeen.