Menneisyyden kahleet

Alan purkamaan sisälläni pyöriviä ajatuksia. Aloitin ajattelemalla, kuinka menneisyyden kahleet ovat sitoneet aikoihin joista tahdon päästä irti. Irti päästämisen tuska ja pelko aloittaa uudelleen rakentamisen ilman selvää tietoa mitä oikeasti edes tahtoisin. On vain halu päästä eteenpäin. Ajatukset siitä onko oikein jättää taakseen niitä jotka olivat elämän tukipilareita mutta ajansaatossa olivatkin niitä jotka ovat osa syyllisiä tapahtumiin jotka ajoivat ajoivat minut tilanteeseen jossa olen nyt. Pitkän syyllisyyden tien kulkiessani, alkoi valoittua kohtia joihin hetkeksi pysähdyin. Jos elämä on kerran oppimista, on kaikella ollut tarkoitus tapahtua, minun pitäisi vain katsoa asioita eritavalla. Sen sijaan, että etsisin syyllistävää kohtaa tai vastausta siihen miksi niin tapahtui, minun on etsittävä asia mistä oppia jotain ja niistä vastauksista voisin rakentaa itselleni uutta huomista tai ainakin uutta aikaa tulevaisuuteen. Ymmärsin myös kuinka tietämättömyys vaikeuttaa rakentamaan kokonaiskuvaa. Mitä tekisin kohdille mitä en ymmärrä tai kohdille mihin en löydä selvää vastausta? Onko vastauksen saaminen kaikelle loppujen lopuksi niin tärkeää mitä olen itselleni kuvitellut? Ehkä luovuttaminen on hyväksi silloin kuin asia on muuttunut mahdottomaksi ja asian ratkaiseminen tai eteenpäin eteneminen vie liikaa energiaa. Energiaa joka syö minua, enkä enää nauti sen tuomasta haasteesta.

Ajatukseni siirtyi niihin jotka ovat heittäneet minua kivillä, ruoskineet minua sanoilla ja saaneet minut maahan teoilla jotka saivat aikaan kipua., antaen kaikki ne haavat ja mustelmat joita olen ajan kanssa parantanut. Mutta jääkö niistä minuun arpia jotka jäävät näkyviin vaikka antaisin anteeksi? Voinko edes antaa aidosti anteeksi jos en tiedä mitä antaisin anteeksi? Haluanko edes antaa anteeksi tekoja jotka satuttivat minua mutta joista kuitenkin selvisin ja jotka tekivät minusta vahvemman vaikka jättivätkin arvet? Onko minulle tärkeämpää se, että olen päättänyt olla katkeroitumatta asioista jotka ovat minua satuttaneet? Mutta mikä on ollut sen tarkoitus, että minua ollaan satutettu? Se että tulisin vahvemmaksi? Suuremmat iskut ovat muokanneet minua eniten. Niiden ansiosta olen oppinut mm. sen, etten tule koskaan olemaan riittävän valmis, eikä minun koskaan sitä tarvitse ollakaan. Minulle riittää se, että olen halukas ottamaan vastaan asioita joita kohtaan ja olemaan utelias vaikka pelkäisin. Olen havainnut, että kun olen mielestäni valmis tähän hetkeen, edessäni on uusi asia jonka kanssa olen enemmän tai vähemmän tietämätön