Rikkoutunut oloni

Usein minulla on olo että minua ollaan rikottu liikaa ja etten pystyisi rakentamaan itseäni ehjäksi. Jokainen lupaus ja jokainen lause jostain paremmasta saa minut ajattelemaan: Ei enää. Jokainen lämmin käsi joka minua yrittää lähestyä saavat minut ottamaan askelia kauemmas. Jokainen ääni ympärilläni saa minut etsimään piilopaikkaa jonne voisin piiloutua. Pidän jokaista ihmistä vihollisena koska en enää tunnista ystäviä vihollisista. Pelkään kaikkien yrittävän vain satuttaa minua. En haluaisi enää kantaa kipua. Jokainen muisto jonka muistan antaa lisää kipua joita en halua kokea enää uudelleen. Hetket jotka ovat tulossa jättäisin ennemmin kokematta koska tunnen olevani niin särkynyt etten jaksaisi ottaa niitä vastaan. Tunnen olevani niin väsynyt että tahtoisin vain sulkea silmäni. En tahtoisi kuulla, nähdä tai kokea juuri nyt mitään. Uteliaisuuteni on kadonnut. Vihani muita kohtaan on syntynyt kaikista niistä lupauksista jotka eivät toteutuneet ja joita odotin tapahtuvan. Kaikista niistä lauseista joiden luulin olevan totta. Nyt uskottelen jo valmiiksi kaiken olevan valhetta, koska muuten en pysty selviytymään niistä päivän kohdista jolloin kuulen lauseita. Ennen en viihtynyt hiljaisuudessa, nyt odotan sitä päivän hetkeä jolloin saan hiljaisuuden ja saan piiloutua kaikelta. Peittelen jälkeni ja suunnittelen kuinka kadota yksinäisyyteen. Tällä hetkellä paras yö on se, etten näe unia ja paras päivä on se, kun kukaan ei kysele perään ja saan olla hiljaisuudessa yksin.