Matkalle

Matka on vielä pitkä ja mitä vain voi tapahtua. Kun ojentaa käden matkan alussa ja siihen tilaisuuteen ei tartuta, voi kesken matkaa olla vaikea lähteä mukaan. Mitä jos matkan varrella käykin jotain? Heräät aamulla uuteen päivään ja kaikki ei olekaan kuin eilen. Lähetänkö postikortin sille joka ei matkalle mukaan lähtenyt? Ei, koitan jaksaa jatkaa matkaani, olenhan mahdollisuuden tarjonnut. Koska on liian myöhäistä antaa uusia mahdollisuuksia? Jokainen hukkaan heitetty päivä tuo tullessaan asioita joita on vaikea saada takaisin. Joskus jopa mahdotonta. Vaikka minua pelottaa ja välillä tuntuu pahalta, sytytän kynttilän pimeän tullen ja pidän liekkiä niin, ettei se sammuisi. Aamun sarastaessa kerään päivään tarvittavat eväät ja askel askeleelta, katson kuinka pitkälle pääsen. Samalla etäisyys eiliseen kasvaa ja mitä suuremmaksi kasvan matkani aikana, sitä vaikeammaksi asiat jotka on jätetty selvittämättä on selvittää. On vaikea päästää irti, kun ei tiedä mihin tarttua. Joskus pitää hypätä ja luottaa, että laskuvarjo toimii kun sitä tarvitaan. Kun on tarpeeksi monta estettä selviytynyt ja monta kertaa noussut ylös, ei tahdo törmätä siihen jolta pyysit tukea ja turvaa ja joka ei sitä antanut. Kun niin käy, osaan jatkaa matkaani, koska olen oppinut pärjäämään ilman sitä mitä olisin tarvinnut, kun matkaan lähdin. Matkan varrelta löydän uusia mahdollisuuksia, uusia vastauksia, jotta löydän perille. Ja mukanani on ne apuvälineet jotka antavat turvaa, mihin ikinä sitten päädynkään matkani aikana.