Tunteiden erottelua



Olen yrittänyt erotella mitä tunnen. Taisin taas varautua omalla tavallani, koska tunteeni hiljenivät. En ole valmis luopumaan kaikesta, mutta epäilen että jokin tulee muuttumaan. Joudun liian nopealla tahdilla opettelemaan uutta ja se alkaa käymään raskaaksi. Se mitä minusta on tullut ja tulossa on asioita joita minun on käytävä läpi, unohtamatta sitä että joudun tutustumaan itseeni uudelleen. Se mitä odotin ja se mille annoin mahdollisuuden on katoamassa. Se mitä minulle jäi ja mitä minun kuuluu tästä oppia, ovat asioita jotka minun pitää etsiä. Jo jonkin aikaa on tuntunut että olisin oravanpyörässä jonka tahtoisin pysäyttää, mutta en tiedä siihen vielä keinoa miten sen teen tai haluan tehdä. Minun on myös päätettävä kuinka kauan pidän ovea auki, vaikka lopettaisin kutsumisen. En halua enää kysellä, enkä odotella. Mutta en ole vielä valmis sulkemaan ovea. Uskon saavani lisää vastauksia kun kuljen eteenpäin vaikka jo osaan sain vastauksen ilman esitettyä kysymystä. Tiedän olevani lopun alussa ja seuraavat askeleeni tulevat olemaan vaikeita ja raskaita

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kanssasi olen vahvempi

Eilisestä huomiseen