Parisuhteen korjaus yritys



Parisuhteen korjaus yritykset alkavat olla vähissä. Miten korjata mitään jos toinen puoliskoni ei viitsi olla koskaan läsnä ja jos sattuu olemaan samassa paikassa samaan aikaan kanssani, hän joko nukkuu tai puuhaa jotakin muuta, esim. pelaa tai puhuu puhelimessa. Jos puhuminen puhelimessa ei riitä, pitää sitä räplätä jollakin tapaa. Loppujen lopuksi teen yksin sen mitä olin alunperin suunnitellut meidän tekevän yhdessä.

Asioiden toimittaminen toiselle on muodostunut hankalaksi. Vaikka toinen räplää luuriaan, on viestieni lukeminen ja niihin vastaaminen jokseenkin haasteellista tai vähemmän oleellista. Sanojeni muodostamat lauseet saavat aikaan huutoa ja loukkaavia kiukkuisia lauseita takaisin ja suuttuneen oven paukauksen eteisessä ja siitä mahdollisesti seuraa ääni josta tiedän auton käynnistyneen. Sitten huomaan jääneeni yksin huoneeseen toisen kiukun jättämään hiljaisuuteen.
Lupausten täyttämisen aikaan sattumoisin tuleekin jotain tärkeämpää. Uusin idea oli pakollinen tarve viedä ruuvimeisseli kaverille, joka on lojunut hyllyllä toista kuukautta ja jota kaveri ei ole edes perään kysellyt. Näin vältyttiin toteuttamasta lupaus jonka piti toteutua sillä hetkellä.
Yhteisen illan vieton, mies korjaa nukkumisella. Kynttilöiden palaessa jatkan kesken jäänyttä sarjaa miehen kuorsaus viereiseltä sohvalta seuranani. Silti vastaus yhteisen ajanvieton kysymykseen kuuluukin: Olenhan minä kotona. Kyllä mies on oikeassa, mutta jos yhteinen ajanvietto on sitä, että toinen nukkuu sohvalla, kun itse katselen telkkaria, voin vastapallona kertoa tyynenä viettäneeni mielenkiintoisen illan hänen kanssaan jutellen kivoista asioista, hänen vastaillen minulle kuorsaten. Eipä mies asenteeseeni tietenkään tyytyväinen ole. Teenpä miten vain, asenteeni on aina väärä ja vittuilen.
Olen aina tiennyt olevani hyvä vittuilemaan, mutta vittuilu ilman, että teen sen tarkoituksella on pakko todeta, että taidan olla vittuilussa loistava. Taidanpa alkaa vittuilemaan tarkoituksella, niin eipä voida syyttää turhaan.
Vaikka läheisyys meidän välillä on kadonnut aikoja sitten ja olemassa oloani ei muutenkaan huomioida, luulee mies seksin korjaavan nämä puuttuvat asiahaarat. Seksi korjaa asian kuin asian. Siitä on tullut kuin jeesusteippi. Toisaalta jos tarkkaan ajattelen muistuttaa suhteemme enemmän seksisuhdetta kuin parisuhdetta. Tosin seksistä on tullut tylsää ja yksinkertaista.
Ongelma jonka olen havainnut muiden ongelmien keskeltä on yhdessä liikkuminen julkisilla paikoilla. Autolla liikkuminen paikkaan jonne olemme menossa on vielä ok, mutta poistuminen autosta tuottaa jo ongelman. Kaikki alkaa jo siitä, että minun on poistuttava auton läheisyydestä jotta mies voi turvallisesti poistua autosta. Liikumme julkisilla paikoilla niin, että mies pitää sen verran turvaväliä minuun, ettei se näyttäisi siltä, että olisimme yhdessä liikkeellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kanssasi olen vahvempi

Eilisestä huomiseen